Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
[ ]
03.06.2009 - 00:29

Senioritapaamisia, Junioritapaamisia, curlingia, tennistä ja hiekkahiihtoa, tässä meikäläisen uudet kujeet kesäharjoitteluun. Meikäläisen harjoitustavat ovat muuttuneet Vuokatin Urheiluopiston hallinnoimien liikuntapaikkojen, kuten rullaradan, pallohallin, tenniskenttien ja hiihtoputken kalliiden korjaus/muutostöiden ansiosta. Tässä muutamia uusia mahdollisuuksia Vuokattiin tuleville hiihtoleiriläisille:

 

Rullaradalta löytyy joka keväiseen tapaan hiekkaa enemmän, kuin Kalajoen Hiekkasärkiltä, joka harjataan vasta Vuokatti Aateli Raceen mennessä sieltä pois, koska Aateli Race on edelleen vanhanaikainen rullahiihtotapahtuma. Eli elokuuhun asti voi ampumaradan biitsillä ottaa aurinkoa sekä tulisia vetoja suksilla Vuokatin hienoimmilla hiekoilla. Samalla voi ottaa tuntumaa ensilumenladun hiekkaiseen lumenlaatuun.

 

Pallohallilla voi aamupäivisin tavata satoja Kainuun seniori-ikäisiä ihmisiä ja tarinoida heidän kanssaan samalla saa kuunnella kuinka liikunnanohjaajaopiskelija kertoo, kuinka toimiva kokonaisuus opiston pallohalli onkaan. Wau – siellähän kasvaa vitutuskin ihan treenaamatta. Iltapäivisin pallohallin punttisali tarjoaa ehkäisyvalistusta ja perhesuunnittelua. Kun on tunnin verran seurannut 10-12-vuotiaiden leirikoululaisten melskausta ja riehuntaa salilla, niin voi todeta ettei meikäläisen tuloilla ole varaa lapsia hankkia. Sitä vaille nopeaan tahtiin aitaa kaatui ja soutulaitteita särkyi.

Kaikenmoinen juoksentelu, hiihtely, rullailu ja turha hypähtely on nyt Vuokatissa out. Miksi turhaan juoksennella kangaspoluilla, kun voi pelata uutta Kainuun maakuntaurheilua – tennistä. Pelaavathan huippu NHL-jääkiekkoilijatkin kesät tennistä, miksi siis hiihtäjätkään enää kesällä juoksisivat tai hiihtäisivät rullilla saati putkessa, kun voi tennistä pelaamalla laittaa itsensä kuntoon kisakaudelle. Siksipä jokainen polku Särkisen ympärillä onkin tukittu tenniskentällä tai tenniskentältä raahatulla/raahattavalla massalla ja kumimatolla.

 

Tennistä pelatessa tulee kuuma, mutta Vuokatti tarjoaa tähänkin poikkeuksellisen ratkaisun. Ennen hiihtoputkessa haettiin tuntumaa hiihtoon ja jopa kehitettiin muita kestävyysurheilussa tarvittavia ominaisuuksia. Mutta valtavien muutostöiden ansiosta voi tuntumaa lumeen ja jäähän ottaa hauskasti Hiihtotunnelin viileydessä curlingia pelaamalla. Itse ainakin uskon vakaasti curling kiven heittovaiheessa tapahtuvan liuun parantavan sekä perinteisen sekä vapaan hiihtotekniikoita.

PS:

Suomen johtava hiihtourheilun valmennuskeskus tarjoaa kyseiset harjoituspaikat myös EI opistolla majoittuville hiihtäjille ja ampumahiihtäjille edullisella vuosimaksu alkaen 532€ paketilla. Huomaattehan, ettei maksu sisällä tenniskenttiä ja Curlingia.

09.05.2009 - 15:10

Terve vaan kaikille! Lomat on pidetty ja uusi kausi on aivan ovella. Lomailtua tuli Pääsiäisen jälkeen reilut 2vkoa. Ohjelmassa oli lautailua Itävallan Söldenissä ja Ylläksellä MOFY:n merkeissä sekä ihan oikeita töitä Vartiuksessa.  Muutaman oikean harjoituksenkin olen käynyt jo kuluvalla viikolla tekemässä. Huomenna olisi tarkoitus pyöräillä useampi tunti porukkalenkin merkeissä pitkin Kainuun maanteitä. Siitäpä se sitten lähtee meikäläisenkin kesäharjoittelu kunnolla käyntiin. Vaikka kesästä on täällä turha vielä puhua, kun tänäänkin kävin juoksemaasa järvenjäillä 1.10. =) Leiriohjelmat ovat vielä hiukan avoimet, mutta suunnitteilla ovat leirit Obertillachissa, Otepäässä, Ramsaussa ja Saariselällä. Kesän ja syksyn valuuttatilanne ratkaisee sitten leiriohjelman toteutumisen. Katsotaan miten käy.

-Kusti

 

19.04.2009 - 18:41

Kun maastohiihtokausi päättyi pääsiäisenä osaltani Ainiovaarassa, niin viime talven tapaan kauden viimeinen kilpailu suksilla tapahtui ase selässä. Uran ensimmäinen henkilökohtainen ah-starttihan tuli huhtikuussa 08 sotilas MM-kisoissa Itävallassa ja toinen tuli lauantaina Vuokatin Supersprintissä, jossa kamppailtiin isoista palkinnoista ja keltaisesta liivistä! Oliskohan helpompaa aloittaa ah-ura vaikka peruskansallisista. ;) Supersprintin ollessa turvallisuus/imagosyistä suljettu nollaustapahtuma, johon kaikki nollauksesta ja keltaisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita, niin viralliset tulokset, kisa-analyysit ja raportit ovat jo nollautuneet. Eikä niitä julkaista ainakaan tällä sivustolla, voinen kuitenkin paljastaa, että myös tässä kisassa nopein kilpuri voitti ja kaikki osallistujat saivat taulut viimeistään varapatruunoilla alas, mukaanluettuna allekirjoittanut. Lopuksi onnittelut uudelle liivinhaltialle ja isot kiitokset järjestelykoneistolle! Muutama kuva tapahtumasta löytyy kuvia 2009 sivulta.

         - Koo

15.04.2009 - 12:19

Kausi on nyt paketissa. Viimeiset kisat hiihtelin Pääsiäisenä Ylläksellä ja Ylitorniolla. Matkoina molemmissa 10 KM perinteellistä hiihtoa, ihan oikeata pertsaa eikä mitään puoliwassua. Kisareissu alkoi työkiireiden takia pienellä 540km:n aamuisella sunnuntai ajelulla Vuokatista Ylläkselle. Eipähän tuo pahemmin iltapäivällä selässä tuntunut, vaikka  Ylläksellä olis apuja tarvinnut jostain kisan aikana, kun tuntui että tunturista ei tahdo päästä alas millään. Varmaan nopeiten meikäläinen olis ladun korkeimmalta kohdalta alas päässyt Gondolihissillä, harmi vaan etten kisassa sitä huomannut. ;) Eli hiihto oli Ylläksellä vahvaa nousuun, mutta laskuissa tuli turpaan kunnolla totaalisen väärän suksivalinnan takia, josta saan syyttää vain itseäni. Sellainen 3min tuli kympillä käkättimeen Kummelin Peteriltä, Mustilta ja Andrukselta (Veerpalu) hiukan vähemmän, mutta kirkonkellolla mitattavaa jääntiä tuli heillekkin. Sijoitus oli kuulemma jotain 12, vissiin oli sitten muillakin kehnoja suksia kisassa alla. Maanantaina otettiin Ylläksen uusinta Ylitorniolla Ainiovaaran maastoissa. Maanantain kisaan oli helpompi lähteä, kun matkailua oli aamulla huomattavasti vähemmän takana, kuin Sunnuntaina. Suksikin muisti pelkän pitämisen lisäksi luistaa, joten lähtökohdat kisaan olivat ookoot. Sainkin tehtyä kauden viimeiseen kisaan hyvän ja ehyen suorituksen, eikä aikaerojen mitaamiseen enää voinut kirkonkelloja käyttää. Kummelin Peter vei Ainiovaarankin kisan voiton, Mustin ja Anruksen ollessa toinen ja kolmas. Anruksen päänahkaan jäi meikällä vain 2s ja kärkeen 12s, joten olin kisan 4. Tyytyväinen pitää olla kauden päätöskisaan, sillä kulunut kausi on ollut yksi hankalimmista koko hiihtourallani. Onnistuneen loppukauden jälkeen on paljon helpompi lähteä MOTIVOITUNEENA uuteen harjoituskauteen ja kohti uran parasta talvea.. :)   

 -Kusti

 

31.03.2009 - 18:22

Sodankylä, Kontiolahti, Kontiolahti, Kontiolahti, 1758km, josta 1500 km autoilua, 250km  hiihtoa ja 8km muuten vaan. Kilpailumetrejä 81000 , otsaan kasvanutta sarvea n. 0.69 metriä ja niistettyä räkää yli 2.56 desilitraa. Startteja 4, hopea-mitaleita 2, yksi 4-sija ja yksi romahdus, näistä koostui Kelju Koon viikko 13.

 

         

 

Eli kisaviikko starttasi keskiviikkona lievän flunssan jälkimainingeissa Sodankylässä pidetyillä hiihdon sotilas SM-kisoilla. Tuomisina Pyssykylästä oli hopeinen läpyskä ja varmuus omasta suorituskyvystä. Härkösen Teemu vei kisan reilulla 26s marginaalilla ja Toni Närväinen otti ronssia. Pystyin haastamaan Teemua aina reippaaseen kymppiin asti, mutta laskuvoittoisella pätkällä ero repesi kohtuullisen reiluksi. Hiihto oli kuitenkin verrattain rentoa ja jaksavaa, joten olin suoritukseen tyytyväinen. Sodankylän tulokset löydät tästä.

 Kisarupeama jatkui perjantaina Kontiolahdella Sprinttiviesteillä. Otimme Mikkosen Juhon kassa Kuhmo Skin väreissä kisasta hopeaa. Vuokatti otti omansa ja Vantaa rymisteli loppusuoralla Kuusamon ohi ronssille. Sprinttiviestin jälkimainingeissa nousi esiin meikäläisen 6. ringin ns. wassuttaminen (latujen vaihto) ampumapenkan nousussa. Katselin kisan illalla televisiosta ja tilanne todellakin näyttää SIVUKUVASTA härskiltä, MUTTA latujen vaihtoa ei ole kielletty perinteisen kilpailuissa. On aivan sulaa pöljyyttä hiihtää nousuissa ulkokurvin kautta ja varsinkin sprinttikilpailuissa tämä seikka korostuu. Aion jatkossakin vaihtaa latua sisäkurviin, vaikka yhden ladun yli, ei nimittäin ole meikäläisen tapaista jakaa ilmaisia sekunteja kanssakilpailijoille!  Mielestäni perjantain ikävintä antia oli Vetelin poisjäänti, Kuisman loukkaantumisen takia. Olisi ollut jännä nähdä kuinka oikea rinttitykki Lassila ja tuleva televisiokauppias Taipale olisivat kisassa pärjänneet. Todennäköisesti Patanan Kartanossa olisi katsottu useammasta televisiosta Veteliläisten mitalijuhlia. Toivottavasti tämä pari nähdään ensivuonna viivalla.

 

Lauantainen viesti alkoi Kuhmo Skillä nousujohteisesti. Juho avasi kisan koko sonnilauman takaa viimeisestä rivistä. Hyvin Juho taisteli rajusti ohituskaistalla viihtyen itsensä sijalla 14. vaihtoon. Minä jatkoin kakkososuudella Skin nousua ja tulin vaihtoon sijalla 5. Matkaseuraa sain n. 500m hiihdon jälkeen Tornion Karpaasi Isometsästä, joka löi ankkurin selkääni kiinni, kuitaten meikäläisen juuri ennen vaihtoa. Paavo Puurunen nosti Skin jo sijalle 3, mutta ankkuri Toni Heikuran raju astmakohtaus tiputti sijoitusta rajusti alaspäin. Hyvin Toni silti tappeli itsensä maaliin, sillä miehen terveydentila oli maalissa kirjaimellisesti todella heikossa hapessa. Vuokatti voitti ”yllättäen” Kouvola oli toinen ja Kuusamo sai ronssin.

 

         

 

Sunnuntaina Kontiolahdella ratkottiin kuninkuusmatkan mitalistit. 50 km väliaikalähdöllä on pitkä matka, joten voimat on syytä jakaa huolella, jotta jaksaa hiihtää viimeisetkin kilometrit kunnolla. Juuri tässä onnistuin sunnuntaina loistavasti. Energiat riittivät viimeisillekin kilomerille, joten nousin väliaikojen sijoilta 5-7 lopputulosten neljänneksi.Kun suksikin toimi koko kisan loistavasti, niin pronssikaan ei jäänyt kauas, mutta vielä on paljon loppettiharjoittelua tehtävä, että 8s ero pronssimies Similään tulee kurottua umpeen. Eroa voittaja Kattilakoskeen tuli n. 1.40 ja seurakaveri Puuruseen 40s. Voitaneen sanoa, että kesän loppettiharjoitukset ovat minulla tuottaneet tulosta ainakin pitkillä matkoilla, mutta tehneet pientä hallaa nopeusominaisuuksille. No, naulataan ensikesänä lisää nopeusmäyrää, niin jospa se nopeuskin sieltä taas löytyisi. ;) Sunnuntain seurojen välisessä kisassa Ski muuten oli perjantain tapaan toinen, yhteisajoissa vain 56s Vuokattia hitaampana!

  Lopuksi vielä linkki yhdenlaisille 50km lopputuloksille, nimittäin hiukan nauratti, kun näitä tuloksia luin. Pitänee ostaa Paavolle FIS-lisenssi ensikaudelle. ;)  Isot kiitokset vielä kaikille onnitteluja ja tsemppejä lähettäneille!

 

 Kelju Koo      

 

Kuvat: Janne Kantanen

Kirjoittaja



Tervetuloa blogiini! Täällä seurataan valmistautumistani Vancouverin Olympialaisiin. Voit lukea tuoreimmat harjoittelukuulumiset, kisakommentit sekä muuta ajankohtaista hiihtopiirien tapahtumista.